Shenzhen ja Peking
Viikko lohikäärmeen luolassa, diilejä pohjoismaalaisille yrityksille
Viikko lohikäärmeen luolassa, diilejä pohjoismaalaisille yrityksille
Pääsin tapaamaan 230 miljoonan Indonesialaisen sulttaania ja kruununprinsessan valtionillallisella. Viestintäministeri oli erityisen kiinnostunut käyttämästäni kamerasta. Puhuin sadoille elokuva-opiskelijoille ja jaoin kokemukseni sulttaanin kanssa jonka jälkeen hän jakoi ohjeet ministereilleen ja puhutteli yliopistojen johtajia uudistuksista joilla helpotetaan nuorten mahdollisuutta perustaa ensimmäinen yritys ja luodaan perusta Montyn esittämälle avoimen lähdekoodin laajamittaiselle hyödyntämiselle.
Miljardilla MySQL:n Oraclelle myynyt Michael ”Monty” Widenius esittelee maailmankiertueellaan Open Source tietokantojen viimeisintä aaltoa MariaDB:tä. Seurasin Monty:a lukuisissa tapahtumissa syksyllä 2019 niin Indonesiassa kuin Singaporessa. Videolla Singaporen tapahtumakoosteen tiiseri. Yhdysvaltojen pääorganisaation toimitusjohtaja esittelee MariaDB:n toimintaa ja Monty esittelee MariaDB Foundationin toimintaa.